Luin muutama päivä sitten Kari Räisäsen kirjoittaman kolumnin Helsingin Sanomien sivuilta "Pitääkö lasta kannustaa vai patistaa?". Kolumnissaan Räisänen pohtii vanhempien painostusta lasten harrastuksiin. Hän tuo esille tennispelaajien Steffi Graffin ja Andre Agassin isät. Steffi Graffin isä oli pienestä pitäen kannustanut (tai painostanut) tytärtään pelaamaan tennistä.
Kolumni herätti mielessäni kysymyksen: Miksi? Tottakai ensimmäisenä ajatuksena on, että vanhemmat jahtaavat omia unelmiaan lastensa kustannuksella. Onko kyse oikeasti siitä? Uskoisin asiaan liittyvän myös innostus oman lapsen puolesta. Tietenkin ajatus, että oma lapsi on erityinen ja pärjää jossain lajissa, on mieletön. Pohtikaa nyt tunnetta, jos oma lapsi on Suomen paras. Jos oma lapsi on maailman paras. Tietenkin takana voi olla ajatus myös oman lapsen parhaasta, näin hän tulee menestymään elämässä. Näin hän tulee pärjäämään. Mutta onko se oikein?
Omat vanhempani ovat vieneet minua harrastuksesta toiseen koko (lyhyen) elämäni ajan. Olen kokeillut tanssia eri muodoissa, voimistelua, luistelua, ja salibandya. Mikään ei kuitenkaan ollut minun juttuni. Lajikokeilujen lomassa pysyi kuitenkin yksi harrastus, nimittäin uinti. Uinnin aloitin 5-vuotiaana ja se on varmaan ainoa laji missä olen oikeasti ollut hyvä. Lahjoja lajiin olisi ollut, vaikka itse niin sanonkin. Kuitenkin 9-vuotiaana aloitin ratsastuksen. Laji vei minut menessään ja tajusin, että tässä se mun juttu on. Uinti loppui 13-vuotiaana treenien määrän takia. Mielummin olin tallilla kuin altaassa polskimassa. Ratsastus on pysynyt elämässäni yli kymmenen vuotta lähinnä harrastus tasolla. Olen tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka välillä mietin, entä jos... Jos minusta olisikin tullut kovan tason uimari? Jos vanhemmat olisivatkin painostaneet minua jatkamaan uintia ja kilpailemaan siinä. Entä jos olisin menestynyt?
Mikä on menestyksen hinta? Mitä jos joutuisit luomaan urasi lajin parissa, mikä ei kiinnosta sinua. Sinulla ei ole vaihtoehtoja, koska et ole tehnyt muutakaan. Onko se oikein, jos kaikki on tapahtunut vanhempien painostuksesta.
Olen tullut siihen tulokseen, että en olisi osannut nauttia uinnista samalla tavalla, jos vanhempani olisivat painostaneet minua jatkamaan. Olisin oppinut vihaamaan sitä.
- S
Kari Räisäsen kolumni:
http://www.hs.fi/urheilu/Pit%C3%A4%C3%A4k%C3%B6+lasta+kannustaa+vai+patistaa/a1386580795869
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti