Huutavat vanhemmat

Olen erittäin koukussa Helsingin Sanomien kolumneihin ja nyt otankin kantaa Mervi Lammisen kirjoittamaan kolumniin "Voiko lapsesta kasvaa terve ilman huutamista?" Ensimmäinen ajatus minkä otsikko itsessäni herätti oli, että ei voi... Apua, musta tulee varmasti kamala mutsi!

Kolumnissaan Lamminen pohdiskelee lapsille huutamista julkisilla paikoilla. Hän oli törmännyt ravintolassa tilanteeseen, missä vanhemmat keskustelivat lapsilleen ("Ellasofialle ja Onnille") huutamalla. Pakko myöntää, että välillä itseänikin kauhistuttaa tapa miten vanhemmat joskus puhuvat lapsilleen esimerkiksi kaupassa. Voiko heitä syyttää siitä? Stressaava tilanne, kymmenen asian hoitaminen ja muistaminen samaan aikaan ja kaiken päälle lapsi kiukuttelee vieressä. Vähemmästäkin menee pinna. Lamminen kuitenkin tuo hyvin esille tuon, että oman lapsen kasvatus on vanhemman oma asia. 

Itse olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee huutamista, oikeissa tilanteissa. Jos lapselle aina sanotaan se sama ei, miten hän voi ikinä oppia? Lapset tarvitsevat rajoja. Tietenkin turha huutaminen ja haukkuminen on väärin, mutta mielestäni tilannetaju on tässä tärkein. Täytyy tietää milloin saa huutaa. 

- S

Kolumni:
http://www.hs.fi/blogi/yhariaitijaunelmalapset/Voiko+lapsesta+kasvaa+terve+ilman+huutamista/a1305705988093

Tässä vielä oma pohdintani tehtävästä:

Koin tehtävän aika turhaksi ja blogien kirjoittamisen väkinäiseksi. Seuraan yleensä muutenkin sosiaali-alan uutisia ja koin tehtävän siltä kannalta turhaksi. Muutenkin blogien julkisuus ahdisti kirjoittamista. Tehtävä oli kuitenkin helppo, mutta toteuttaminen jäi silti viimeisiin hetkiin..

Hyväksikäyttäjä voi löytyä lähipiiristäkin

Luin artikkelin, jossa Espanjassa murtovaras oli varastanut 64-vuotiaan lasten jalkapallovalmentajan asunnosta todistusaineistoa, jossa asukas on käyttänyt hyväksi valmentamiaan lapsia ja kuvannut tapahtumat. Murtovaras oli jättänyt nimettömän vihjeen poliisille ja kertonut mihin oli jättänyt materiaalit poliisin löydettäväksi. Videoilta paljastuu alaikäisten hyväksikäyttöä. Poliisi on pidättänyt videot tehneen miehen.

On surullista, että liian usein lasten hyväksikäyttäjät löytyvät aivan lähipiiristä. Omasta perheestä, sukulaisista, harrastusten valmentajista tai opettajista. Miksi tällainen on näin yleistä? Lähes joka viikko saa uutisista lukea eri puolilla maailmaa esilletulleista hyväksikäyttötapauksista. Joskus vielä todella rajuista ja pitkään jatkuneista tapauksistakin. Miten kukaan ei huomaa, jos vaikkapa sille naaapurin Pekkalle, joka on luokanopettaja, saapuu aika ajoin nuoria lapsia kylään eikä heitä sen koommin enää näy? Minusta on järkyttävää, kuinka paljon pedofiileja on aivan silmiemme alla ja kuinka kukaan ei huomaa mitään.

Pahimmassa tapauksessa lapsella menee loppu iäksi luottamus ihmisiin, jopa omaan perheeseen. Tämä voi näkyä myöhemmin monenlaisina ongelmina, masennuksena, sitoutumisongelmina ja elämänhallinna ongelmina. Mielestäni olisi tärkeää, että jokainen pitäisi silmänsä auki omien ja muiden lapsien osalta. Onko lähipiirissäsi oudosti käyttäytyvä ihminen, käyttäytyykö lapsesi tai hänen kaverinsa erilailla kuin ennen? Liika tarkkaavaisuus ei ole pahaksi, on tärkeää, etteivät lapset joudu koskaan kokemaan hyväksikäyttöä.

Luin artikkelin täältä:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Murtovaras+k%C3%A4r%C3%A4ytti+pedofiilin++luovutti+varastamansa+videot+poliisille/a1387517850636

---------------------------------

Tämä oli viimeinen blogini ja kirjoitan tähän loppuun hiukan omia aatteitani tehtävään liittyen.

Aluksi tehtävä tuntui turhalta, seuraanhan minä mediaa ennestäänkin enkä ajatellut sitä mihinkään lopettaa. Kirjoittaessa kuitenkin pääsin hyvin tehtävään sisälle ja ymmärrän, että sen lisäksi, että seuraa mediaa, muodostuu siitä tietenkin jokaiselle oma mielipide. Näitä mielipiteitä kirjoittamalla kehittyy myös argumentointikyky ja kyky ilmaista omaa mielipidettä. Mielipiteen esille tuominen on helpompi aloittaa täältä turvallisesti ruudun takaa, kun ei olla heti lyttäämässä tai kommentoimassa, varsinkin jos aihe on erittäin laajoja mielipiteitä jakava. Kokonaisuudessaan tehtävä oli ihan mielenkiintoinen, mutta näin julkisesti kirjoittaminen vähän aristaa. Olisi voinut olla joku suljetumpi yhteisö, johon pääsee vain opettajat ja ryhmäläiset osallistumaan.

-MH

Lasten ADHD:n puhkeamiseen uusia tutkimustuloksia

Luin Ylen sivuilta artikkelin, jossa kerrotaan tutkimusten tuottaneen sellaista tulosta, joka viittaisi lasten ADHD:n olevan yleisempää köyhissä perheissä. Tulokset julkaistiin brittien Journal of Child Psychology and Psychiatry- lehdessä. Sen mukaan perheet, joilla on alle 1600 euron kuukausitulot saavat enemmän ADHD- diagnooseja, kuin parempituloiset perheet. Vastaavia tuloksia tuli myös nuorien äitien, yksinhuoltajien ja vähän koulutettujen lapsilta. Tulokset viittaavat siihen, että taloudelisilla vaikeuksilla on altistava yhteys ADHD:n puhkeamiselle. Nykytuntemuksen mukaanhan ADHD:n yleistymistä selittää noin 60-90 prosenttia perimästä.

Mielestäni tämä tutkimustulos on erittäin kiinnostava. Se kertoo jo osittain aikasemmistakin tutkimustuloksista, jotka osoittavat taloudellisten vaikutusten heijastuvat lapsien (ja myös vanhempienkin) henkiseen hyvinvointiin ja tasapainoon. En ollut kuitenkaan aikaisemmin kuullut, että juuri ADHD:nkin puhkeamiseen voi vaikuttaa taloudellinen tilanne.

Tutkimuksen tulokset siis viittaavat myös siihen kuinka valtion tulisi olla huonommin pärjäävien tukena tästäkin syystä. Kun perheiden hyvinvointi taattaisiin, vähentäisi se lasten psyykkisten hoidon tarvetta ja kuluttaisi siten vähemmän valtion voimavaroja myös rahallisesti. Eli jos valtio pystyisi ennaltaehkäisemään perheiden taloudellista pulaa tehokkaammin, säästäisi se taas toisesta päästä. Rahaa ei siis välttämättä säästyisi, mutta kaikkien kannalta olisi hyödyllisempää ja mielekkäämpää, jos rahat käytettäisiin ennaltaehkäisemiseen eikä hoitoon. Hoito kun saattaa jatkua läpi elämän.

Artikkeli löytyy täältä:
http://yle.fi/uutiset/lasten_adhd_yleisempaa_koyhissa_perheissa/6953392

-MH

Alkoholi, tuo viisasten juoma

Selailin Helsingin Sanomia ja törmäsin Johanna Mannilan artikkeliin "Lastenpsykiatri: Alkoholin maistattaminen turhaa". Artikkelissa nostetaan esille alkoholin maistattamista lapsilla. Mannila kirjoittaa opettajana toimivasta Tiina Korhosesta, joka on jo maistattanut alkoholia neljä vuotiaalla lapsellaan. Hetkinen? Neljä vuotiaalla? MIKSI?

Neljä vuotias ei luultavasti alkoholin mausta pidä ja tämän takia voin jotenkin ymmärtää miksi hänelle on sitä tarjottu. Mutta neljä vuotias... En jaksa uskoa, että näin nuorena maistamisella on mitään hyötyä tulevaisuuden suhteen. Murrosikäisenä alkoholin nauttimiseen suurin syy on luultavimmin kaveripiiri ja sen painostus. Siinä vaiheessa, kun vaihtoehtona on nauttia se siideri tai jäädä kaveripiirin ulkopuolelle, uskoisin vanhempien opetusten unohtuvan. Muutenkin koen tämän asian hyväksymisenä. Opetetaan lapsi jo nyt nauttimaan alkoholia, kun se tulee sitä kuitenkin juomaan.

Artikkelissa tuodaan myös toinen mielipide esille. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on sitä mieltä, että lapset eivät tarvitse alkoholikasvatusta. Tästä olen erimieltä. Vaikka alkoholi kuuluukin aikuisuuteen, se ei vie sitä faktaa pois, että nuoret sitä nauttivat. Mielestäni on kuitenkin parempi, että heille on kerrottu alkoholin vaaroista ja riskeistä. Tuodaan esille, mitä se aiheuttaa. Miten typeräksi ihminen humalassa muuttuu.

Tärkeintä mielestäni on vanhemman esimerkki. Mannila tuo artikkelissaan esille Vanhempainliiton toimminanjohtajan Tuomas Kurttilan mielipiteen. Kurttila tuo juuri tämän esimerkin esille. Muistan kuinka nuorena kaverit puolustelivat juomisiaan sillä, että kyllä ne vanhemmatkin juovat. Varsinkin sillä, jos tiedettiin, että vanhempi on juonut alaikäisenä, oli merkitystä. "Koska nekin joi, niin miksei mekin saatais?"

- S

Artikkelin löytää:
http://www.hs.fi/kotimaa/Lastenpsykiatri+Alkoholin+maistattaminen+turhaa/a1367718161031

Sword and Axe - Pelaaminen ja sen rajoittaminen

Helsingin Uutisten nettisivuilla Lotta Kvist puhuu lasten pelaamisen rajoittamisesta kahteen tuntiin päivässä. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/257297-lasten-pelaaminen-tulisi-rajoittaa-pariin-tuntiin-paivassa . 29.9.2013

Artikkelissa puhutaan siitä kuinka vanhemmat toivoisivat koululta ja vanhempainyhdistykseltä tukea lastensa pelaamisen rajoittamiseen. Vanhemmat haluaisivat luoda yhteisen linjan pelaamisen määrälle, jotta sitä olisi kollektiivisesti helpompi kontrolloida. Usein saadaan koulusta asiantuntija antamaan oma mielipiteensä, mutta vanhempien keskuudessa yksimielisyyttä ei helposti synny.

Tekstissä puhutaan paljon siitä, että ryhmäpaine ohjaa vanhempien päätöksiä pelaamisen rajoittamisessa. Oman lapsen pelaamista tuntuu olevan vaikea rajoittaa kun kaverit pelaavat enemmän. Mielestäni vanhemmilla on ensisijainen vastuu asian tiimoilta. Koululle ei tulisi sysätä liikaa vastuuta kasvatuksellisista asioista. Tärkein kasvatuksen lähde loppujen lopuksi on kuitenkin lapsen perhe eli vanhemmat. Vanhempien tulisi päättää itse lapsen pelaamisen määrä. Tämä on aina yksilökohtaista. Vanhemmat jotka itse pelaavat tietokone- tai konsolipelejä tuntuvat olevan tarkempia lastensa pelaamisesta ja saattavat tiedostaa liiallisessa pelaamisessa piilevät riskit pelaamattomia vanhempia paremmin. Vanhempien pitäisi olla sen verran tietoisia, että he seuraisivat pelien ikärajamerkintöjä ja tutkisivat hieman mistä pelissä on kyse. Liian nuorena pelatut väkivaltapelit saattavat olla haitallisia lapsen kehitykselle. Parasta olisi jos aikuiset istuisivat lastensa kanssa alas ja pelaisivat edes pieniä hetkiä lapsen kanssa ja arvioisivat miten pelaaminen vaikuttaa heidän lapseensa. Itse aion olla hyvin tarkka lasteni pelaamisesta, sillä olen erityisesti nuorempana pelannut runsaasti erityyppisiä pelejä ja koen olevani kärryillä niiden vaikutuksista koska olen niitä itsekin kokenut.

- Ilari Rautiainen (IR)

-------------------

Tämä on viimeinen blogitekstini. Kirjoittaminen tuntui työläältä, mutta toisaalta kiinnostus blogien luomiseen syntyi. Sosiaalialan ajankohtaisia uutisia seurasin runsaasti ennen tehtävää ja tulen seuraamaan niitä kiinnostuksella tämän jälkeenkin.

ES-jonnet pärisee

Saksalainen tutkimusryhmä Bonnissa tutki energiajuomien vaikutusta sydämen toimintaan. Koehenkilöt joivat suuren määrän kofeiinipitoisia energiajuomia ja tunti tämän jälkeen sydämen toimintaa tutkittiin uudelleen. Tutkimusryhmässä työskentelevä Jonas Dörner: "Tähän asti meillä ei ole ollut tiedossa, mitä vaikutuksia näillä energiajuomilla voi olla sydämen toimintaan". Suuri määrä kofeiinia tuntuu vaikuttavan sydämen supistelemiseen. 

Tästä artikkelista mieleeni tuli heti ensimmäisenä lasten ja nuorten energiajuomakulttuuri. Nykypäivänä energiajuomien kulutus on noussut hurjasti. Lapset ja nuoret juovat niitä kuin aikuiset olutta. Juomalla haetaan usein yliaktiivista tunnetilaa jota kutsutaan nuorison keskuudessa "pärinäksi". Nuorta ( yleensä 8 - 12v) joka juo aktiivisesti energiajuomia tämän tilan saamiseksi kutsutaan ES-jonneksi nuorison keskuudessa. (ES = euroshopper energiajuoma). Mielestäni tämä runsas juominen on haitallista kehitykselle. Liiallisen kofeiinin ja sokerin tuominen elimistöön nuoressa iässä altistaa monille sairauksille kuten diabetekselle ja sillä voi olla vaikutusta aivojen ja sydämen toimintaan. Energiajuomat aiheuttavat myös todistetusti unettomuutta, levottomuutta ja keskittymisvaikeutta. Lasten ja nuorten tulisi välttää liiallista energiajuomien käyttöä. Kohtuudella niitä voivat nuoret mielestäni silloin tällöin nauttia, mutta pienille lapsille en juomaa tarjoaisi tai antaisi ollenkaan vaikka sitä kovasti kinuaisivatkin. Itse juon silloin tällöin väsymykseen energiajuoman, mutta tiedostan sen olevan erittäin epäterveellistä enkä ole tehnyt siitä tapaa. Enemmän minua huolestuttaa kehittyvät lapset, jotkat altistavat itsensä sairauksille itse sitä välttämättä tajuamatta. 

Saksalainen tutkimus:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkimus--energiajuomat-vaikuttavat-sydamenlyonteihin/2425070

-IR

Kuka tahansa voi puuttua!

Terveydenhuollon ammattilainen Ninni Ylikallio kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoro-osioon lasten ja nuorten liian myöhäisestä lastensuojelun piiriin pääsemisestä  16.12.2013. 

Ylikallio ihmettelee tilastoja joiden mukaan suurin osa huostaanotetuista on murrosikäisiä eikä nuorempia. Hänen mielestään ongelmiin ei puututa tarpeeksi varhain. Kirjoituksensa hän aloittaa kertomalla esimerkiksi 2-vuotiaasta lapsesta joka löydettiin pahoinpideltynä makaamassa viltillä ulkoilmassa joulukuussa Masalasta. Ylikallio kertoo psykiatri Sinkkosen kirjasta joissa mainitaan selviä tapauksia lasten pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöistä joihin ammattilaisten olisi pitänyt puuttua, mutta he eivät ole sitä tehneet. Kärsivän läheisillä ja tuntemattomillakin tuntuu olevan iso kynnys puuttua lapsen kärsimykseen. Ongelmia vähätellään tai katsotaan vain sormien läpi. Ylikallio kertoo, että lastensuojelua pelätään ja media luo kuvan jonka mukaan 

"- sosiaalihuolto vie lapsen suoraan äitinsä rinnoilta huonon pyykinpesu- tai ruoanlaittotaidon vuoksi." tämän ollessa liioittelua.

Mistä johtuu ettei ongelmiin puututa aikaisessa vaiheessa vaan vasta varsinaisessa kriisitilanteessa? Julkisilla paikoillakin voi havaita lasten laiminlyöntiä tai pahoinpitelyä. Tottelematonta lasta saatetaan tirvaista kunnolla ympäröivien ihmisten vain kävellessä ohi tai he korkeintaan paheksuvat tapahtunutta mielessään. Ihmiset tuntuvat ajattelevan ettei asia kuulu heille. Tilanteen todistavalla henkilöllä olisi mahdollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, mutta harva siihen ryhtyy. Jos tulee epäily lapsen kaltoinkohtelusta tulisi samantien toimia. Vaikka joissain tilanteissa ilmoitus ei johtaisikaan lastensuojelun toimenpiteisiin, ei se ole turha. Parempi pelata näissä asioissa varman päälle. Turhia ilmoituksia ei juuri ole ellei niitä tee loukatakseen tai kiusaksi toiselle. 

Teini-iässä huostaanotetut lapset ovat usein saaneet jo kärsiä monia vuosia tilanteestaan. Tilanne on usein edennyt jo niin pitkälle, että vahinkoja on erittäin vaikea korjata jos se on mahdollista. Aikaiset oireilun merkit tulisi huomioida samantien ja ryhtyä toimiin. Usein läheiset ihmiset jotka tietävät lasten voivan huonosti eivät uskalla tai kehtaa tehdä ilmoitusta esimerkiksi ystävänsä lapsista. He saattavat pelätä välien katkeavan ja jättävät usein ilmoituksen tekemättä vaikka olisivatkin sellaisen halunneen tehdä. 

Voiko ammattilainen selkeästi kaltoinkohdellun lapsen kohdatessaan- anteeksi, sivuuttaessaan kutsua itseään enää ammattilaiseksi?

Lähde: http://ninniylikallio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156437-vaan-p%C3%A4%C3%A4st%C3%A4-minut-pahasta-ajatuksia-lastensuojelusta

----------

Tämä oli ensimmäinen blogitekstini. Minun oli vaikea lähteä rakentamaan kirjoitustani, koska en ole koskaan ennen kirjoitellut blogeja. Blogien kirjoittaminen tuntuu hieman haastavalta, mutta odotan kehittyväni kirjoittajana.

- IR

Vanhempien on suojeltava lapsiaan aikuisten (peli)maailmalta

Lastenpsykiatri Sinkkonen: Vanhempi, noudata ikärajoja!

Yle uutisoi 17.10.2013 vanhempien vaikeuksista puuttua lastensa pelaamiseen. Vanhemmat ostavat lapsiensa painostamina K-16 tai K-18 -pelejä ala-asteikäisille lapsilleen. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan kaveripiirissä saatetaan pitää nössönä, jos lapsi ei pelaa häneltä kiellettyjä pelejä. Päätös pelien ostamisesta on kuitenkin vanhemmilla. Vallitsevassa yhteiskunnassamme ei ole helppoa kieltää jotain lapselta, joka on tottunut saamaan kaiken "heti nyt". 

Jokainen vanhempi haluaa suojella omiaan, ja mielestäni se onnistuu parhaiten asettamalla selkeät rajat. Ihmettelen, eivätkö vanhemmat enää keskustele toistensa kanssa ja sovi yhteisiä pelisääntöjä, miten esimerkiksi lasten pelaamiseen suhtaudutaan. On vanhempien velvollisuus kieltää lapselta hänelle sopimaton toiminta ja ohjata hänet ikäiselleen sopivan tekemisen pariin. Ala-asteikäisellä lapsella ei mielestäni kuulu olla suurta päätösvaltaa perheen hankintoihin, eivätkä vanhemmat saisi murtua paineen alla ostamaan lapselle hänen kehitystasolleen sopimatonta materiaalia. 

Olen Sinkkosen kanssa samaa mieltä, ettei lapsi osaa vielä käsitellä väkivaltaa, seksiä tai päihteitä sisältäviä pelejä. En itsekään uskaltaisi pelata K-18 -pelejä, sillä näkisin niistä painajaisia. Sama juttu tapahtuu lapselle, joka pelaa ikäisiltään kiellettyjä pelejä. Sinkkonen kertoo, että hänen asiakkainaan on ollut lapsia, joiden ongelmien taustalta löytyy alaikäisiltä kiellettyjen pelien pelaaminen. Jos vanhemmat uskaltaisivat vetää tiukat rajat pelaamisen suhteen, sekä lapsi että vanhemmat pääsisivät helpommalla. Rajojen asettaminen vaatii vanhemmalta toki rohkeutta, mutta se on pientä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. 

-JN

Hyvä joulu jokaiselle

Suomen Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräys on taas vauhdissa! Viime vuonna samainen keräys sai muhkean 1 353 013 € potin. Hyvä Joulumieli -keräys auttaa vähävaraisia perheitä, joilla perheet voivat hankkia ruokatarvikkeet jouluksi. Keräys jatkuu jouluaattoon asti, joten kiireen vilkkaa osallistumaan!

Blogikirjoitus jatkaa joulu-teemaa, onhan joulu jo ovella. Kaikille ihmisille joulu ei ole kuitenkaan mieluisa ajankohta, ja etenkin perheet tuskailevat joulun aikaan. Lapsille joulu on tärkeä juhla. Vanhemmat haluaisivat luoda joulusta ihmeellisen juhlan, täynnä lahjoja ja hyvää ruokaa, joulupukkia unohtamatta. Useiden lapsiperheiden joulusta uhkaa tulla kuitenkin musta. Omat jouluni ovat aina olleet lahjoilla kyllästettyjä, mutta olen nähnyt toisenkin puolen tuttavieni perheissä. Yhdelle tutulle lahjoitimme perheeni kanssa villasukkia, kahvia ja suklaata. Heidän joulunsa ei olisi joulu ilman muiden tukea. Joulu on perinteisesti perheiden laatuaikaa. Mielestäni jokainen lapsi ansaitsee mukavan joulun läheisimpiensä ympäröimänä. Uskon, etteivät edes lahjat korvaa lapsille yhteistä aikaa, joten jos vain on mahdollista, suosittelen osallistumaan esimerkiksi tähän Suomen Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräykseen. Lahjoitukset voivat luoda joulumieltä esimerkiksi lastesi koulutovereiden perheeseen ja samalla saat itsellesi lämpimän mielen. 

Vaikket haluaisi lahjoittaa rahaa tuntemattomalle ihmiselle, voit muistaa esimerkiksi vähävaraista naapuriperhettä joulukorilla. Pieni ele voi merkitä paljon ja se joka antaa, myös saa. Joulu on meidän kaikkien sydämissämme. Tehdään tästä joulusta unohtumaton myös niille perheille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta rakentaa toivomaansa joulua.

-JN

Bakteerit, ne lasten kaverit

Yle Uutisten teksti: Anna lapsesi remuta metsässä - vähennät tehokkaasti allergiariskiä (14.12.2013) tuo mielestäni esille tärkeän asian, nykyihmisen bakteerikammon. Tekstissä akatemiaprofessori Ilkka Hanski ja allergiatutkija, professori Tari Haahtela kertovat kumpikin kiinnittäneensä huomiota luonnon monimuotoisuuden vähentyessä tapahtuneeseen allergioiden lisääntymiseen. Ihmisen iholle nimittäin tarttuu metsissä, pelloilla, sekä muilla ihmisille luonnollisilla paikoilla hyödyllisiä bakteereja, jotka torjuvat tehokkaasti allergiariskiä. Akatemiaprofessori Ilkka Hanski toteaakin, että varsinkin lasten ja nuorten kohdalla näissä paikoissa liikkuminen on tärkeää, koska immuunijärjestelmä ei vielä ole täysin kehittynyt.

Mielestäni on hassua, että nykyajan ihmiset välttelevät likaa ja bakteereja. Mihinkään ei uskalleta koskea ilman suojahanskoja, ja käsiä pestään tai desinfioidaan kuin hullun lailla joka välissä. En siis yhtään ihmettele, että allergiat ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten aikana - ihmiset kun tuhoavat itsestään kaikki hyödylliset bakteerit, ja heikentävät näin omaa immuunijärjestelmäänsä. Näin ollen keho herkistyy entisestään niille huonoille ja haitallisille bakteereille, joita vastaan todellisuudessa tulisi taistella. Myös professori Ilkka Hanski toteaa tekstissä, että järjetön siivousvimma kemikaaleineen on kuin myrkkyä kehon hyödyllisille bakteereille, ja se saattaa vain edesauttaa sairastelua ja allergioita.

Niin Hanski kuin Haahtelakin rohkaisevat vanhempia päästämään lapsensa tutustumaan niin metsään, kuin muihinkin niin sanotusti bakteeririkkaisiin paikkoihin. He korostavat, että lasten tulisi saada remuta metsässä, ja nauttia siitä ilman vanhempien kauhistelua ja jatkuvaa likaisuudesta varoittelua. Tällä "älä syö sitä käpyä"-hokemalla vanhemmat saattavat itseasiassa tehdä vain lapselleen hallaa ja aiheuttaa lapselle erinäisiä yliherkkyyksiä ja allergioita. Bakteerikammoisista lapsista puhumattakaan. 

Ja sitä paitsi ennen vanhaan ei paljon allergioista kärsitty - ja sehän tunnetusti oli sitä käpylehmien kulta-aikaa!

-ML

Tähän loppuun kirjoitan vielä vähän tunnelmia tätä blogitehtävää kohtaan, tämä kun oli minun viimeinen kirjotukseni tällä erää. Mielestäni tehtävä oli ihan mukava, vaikka tällainen julkisesti kirjoittaminen ei ensiksi tuntunutkaan mukavalta. Varsinkin ensimmäistä blogitekstiä oli todella vaikea kirjoittaa. Jotenkin sitä jännitti ihan hirveästi, että mitä mieltä ihmiset ovat. Ehkä tästä tehtävästä kuitenkin jotain oppikin, ja fiilikset ovat näin jälkikäteen enimmäkseen hyvät.

Hyvää joulua!

Linkki alkuperäiseen uutiseen http://yle.fi/uutiset/anna_lapsesi_remuta_metsassa__vahennat_tehokkaasti_allergiariskia/6982590

Joulumieltä

http://www.helsinkimissio.fi/?sid=404&tuoteid=154

Jokaisella meistä löytyy tuttavapiiristä varmasti ihminen, jolla löytyy jo kaikkea. Sellaiselle ihmiselle on vaikeaa keksiä joululahjaa. Hän ei tarvitse taas joka jouluista yöpukusettiä... Tällaiselle henkilölle on kuitenkin mahdollisuus ostaa mielekäs lahja. Jokainen ihminen haluaa jouluna puhtaan omatunnon. Sellaisen voit ostaa ystävälle, serkulle tai perheenjäsenelle 20 euron hintaan Helsinkimission Aikakaupasta. Olin itse kuullut erilaisita lahjoista aiemmin, mutta tämä kolahti. Lapsuuspakkauksen ostamalla voit lahjoittaa tukihenkilön lapsiperheelle. Yhteiskunnassamme on lukemattomia vanhempia, jotka taistelevat jaksamisensa kanssa. He kaipaavat apua arkeensa. Vaikka he varmasti rakastavat omia lapsiaan, arjesta käydään usein selviytymiskamppailua. Vaikka en itse ole vielä vanhempi, uskon, että kaikki vanhemmat toivovat saavansa joskus tukea elämäänsä. Helsinkimission joululahjalla voit ostaa auttamisen iloa lahjan antajalle ja sen saajalle voit toimia korvaamattomana apuna. 

Helsinkimission sivuilla on myös mahdollisuus tukea muitakin apua tarvitsevia. Voit esimerkiksi ostaa Pelastusrenkaan sitä tarvitsevalle nuorelle tai Kävelyseuraa kotiin unohtuneille. Itselleni ajatus erilaisesta joululahjasta lähti, kun eläkeikäinen asiakkaani kysyi minulta, kuinka monta päivää kauppamme on jouluna kiinni. Hän kertoi, kuinka joutuu viettämään taas kaksi pyhää jouluna yksin kotonaan. Tunsin sydämessäni piston, ja päätin osallistua jotenkin apua tarvitsevien ihmisten elämään. Ensin ajattelin lähettäväni kukkalähetyksen yksinäiselle vanhukselle, mutta ajan antaminen on mielestäni merkittävämpää. Etenkin lapsiperheet ovat usein vaikessa paikassa ja he tarvitsevat keskusteluapua ja vinkkejä arjessa selvitymiseen. Pieneltä tuntuvalla lahjoituksella voit muuttaa parhaassa tapauksessa lapsen elämän suunnan. 

-JN

Lastensuojelun satuttama

Minulle nousi kylmät väreet luettuani Helsingin Sanomien artikkelin Lastensuojelun satuttama. Tapani Räisä, 53 otti itse yhteyttä Sanomiin ja kertoi tarinansa. Kertomuksen juuret juontavat Räisän lapsuusvuosille, 1960-luvulle. Hän kertoo kuinka hänen riipaiseva matkanssa alkoi vanhempien erottua, jolloin hän joutui yksityiskotiin, sieltä lastenkotiin ja lasten psykiatriselle osastolle ja edelleen mielisairaalaan. Sairaalassa, joka oli täynnä aikuisia, vakavia rikoksia tehneitä miehiä, hänet pumpattiin täyteen lääkkeitä, käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja nöyryytettiin muilla tavoilla. Sairaalasta hänet siirrettiin koulukotiin, mutta henkinen pahoinvointi ja haavoittuminen oli jo ehtinyt tapahtua.

Mielestäni on uskomatonta, että tällaista on päässyt käymään. Ja Räisä on vain yksi lukuisten vastaavanlaisten kokemusten läpikäyneistä. Miten voi olla mahdollista, että valtion ummistaa silmänsä ja antaa laitosten tehdä haavoittuvimmassa iässä oleville lapsille mitään edellä kuvattua? Miksi työntekijät ovat olleet niin välinpitämättömiä, etteivät he ymmärrä lapsen henkisen hyvinvoinnin riskejä? Kertomus on kuin suoraan kauhuelokuvan käsikirjoituksesta. Voin vain kauhulla kuvitella suuren rakennuksen, jossa on paljon lapsia vailla hellyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Tekemässä raskaita töitä, oppimaan olemaa pois tieltä, eikä normaaleja sosiaalisia elämäntaitoja opetettu lainkaan. Ja sitten ihmetellään kuinka näistä lapsista ei kasva "kunnon" kansalaisia vaan moniongelmaisia yhteiskunnan taakkoja.

Räisänen on päässyt kokemustensa kanssa eteen päin elämässään, kuitenki monen kuopan kautta. Nyt hänellä on jälkikasvua ja hän on itse hakenut lastensuojelun asiakkaaksi, ettei vaan mitään pääse tapahtumaan. Sosiaalityöntekijä käy silloin tällöin viemässä lasta esimerkiksi uimaan. Tästä minulle herää ensinnäkin kunnioitus Räisää kohtaan, hän on halunnut välttää lastaan kokemasta samaa kuin hän. Toiseksi hän kuitenkin luottaa nykypäivän lastensuojeluun omista kokemuksistaan huolimatta.

Artikkelissa pohditaan myös, pitäisikö valtion maksaa väärinkohdelluille korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Mielestäni tämä on kyllä kaunis ajatus, mutta raha ei vie pois henkisiä eikä fyysisiä kärsimyksiä. Se ei voi pyyhkiä ihmisen muistia. Toki rahallinen apu voi olla erittäin tervetullut joillekin, jotka ovat edelleen pohjalla, eivätkä pääse rahattomuuden takia jaloilleen. Mutta olisiko tämä summa tarpeeksi suuri auttamaan jaloilleen tai edes siihen suuntaan? Onko valtiolla varaa kunnollisiin korvauksiin aikoina, jolloin muutenkin pohditaan rahallisa leikkausia joka suunnalta. En usko, että kovinkaan moni tulisi arvostamaan summaa, jonka voisi käyttää vaikka takamuksen pyyhkimiseen. Avun tulisi olla mielummin henkisten traumojen läpikäyntiä ja henkisen tasapainon palauttamisen avustusta esimerkiksi psykiatrikäynneillä.


Luin artikkelin Helsingin Sanomien sivuilta:
http://www.hs.fi/sunnuntai/Lastensuojelun+satuttama/a1382760836158?sivu=1


-MH

Pitääkö lasta kannustaa vai patistaa?

Luin muutama päivä sitten Kari Räisäsen kirjoittaman kolumnin Helsingin Sanomien sivuilta "Pitääkö lasta kannustaa vai patistaa?". Kolumnissaan Räisänen pohtii vanhempien painostusta lasten harrastuksiin. Hän tuo esille tennispelaajien Steffi Graffin ja Andre Agassin isät. Steffi Graffin isä oli pienestä pitäen kannustanut (tai painostanut) tytärtään pelaamaan tennistä.

Kolumni herätti mielessäni kysymyksen: Miksi? Tottakai ensimmäisenä ajatuksena on, että vanhemmat jahtaavat omia unelmiaan lastensa kustannuksella. Onko kyse oikeasti siitä? Uskoisin asiaan liittyvän myös innostus oman lapsen puolesta. Tietenkin ajatus, että oma lapsi on erityinen ja pärjää jossain lajissa, on mieletön. Pohtikaa nyt tunnetta, jos oma lapsi on Suomen paras. Jos oma lapsi on maailman paras. Tietenkin takana voi olla ajatus myös oman lapsen parhaasta, näin hän tulee menestymään elämässä. Näin hän tulee pärjäämään. Mutta onko se oikein?

Omat vanhempani ovat vieneet minua harrastuksesta toiseen koko (lyhyen) elämäni ajan. Olen kokeillut tanssia eri muodoissa, voimistelua, luistelua, ja salibandya. Mikään ei kuitenkaan ollut minun juttuni. Lajikokeilujen lomassa pysyi kuitenkin yksi harrastus, nimittäin uinti. Uinnin aloitin 5-vuotiaana ja se on varmaan ainoa laji missä olen oikeasti ollut hyvä. Lahjoja lajiin olisi ollut, vaikka itse niin sanonkin. Kuitenkin 9-vuotiaana aloitin ratsastuksen. Laji vei minut menessään ja tajusin, että tässä se mun juttu on. Uinti loppui 13-vuotiaana treenien määrän takia. Mielummin olin tallilla kuin altaassa polskimassa. Ratsastus on pysynyt elämässäni yli kymmenen vuotta lähinnä harrastus tasolla. Olen tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka välillä mietin, entä jos... Jos minusta olisikin tullut kovan tason uimari? Jos vanhemmat olisivatkin painostaneet minua jatkamaan uintia ja kilpailemaan siinä. Entä jos olisin menestynyt?

Mikä on menestyksen hinta? Mitä jos joutuisit luomaan urasi lajin parissa, mikä ei kiinnosta sinua. Sinulla ei ole vaihtoehtoja, koska et ole tehnyt muutakaan. Onko se oikein, jos kaikki on tapahtunut vanhempien painostuksesta.

Olen tullut siihen tulokseen, että en olisi osannut nauttia uinnista samalla tavalla, jos vanhempani olisivat painostaneet minua jatkamaan. Olisin oppinut vihaamaan sitä.
- S

Kari Räisäsen kolumni:
http://www.hs.fi/urheilu/Pit%C3%A4%C3%A4k%C3%B6+lasta+kannustaa+vai+patistaa/a1386580795869

Talkoomeininkiä jouluisissa tunnelmissa :)

Voisin ottaa kantaa rakennepakettimuutokseen. Olen seurannut uutisointia ja pohtinut muutoksen vaikutuksia tulevaan työhöni ja erityisesti lapsiperheisiinkin. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tekstin mielipiteestäni muutoksia kohtaan. Mutta tänään en sitä tee. Tänään olen joulumielellä ja pyrin ajattelemaan hieman enemmän lapsen tavoin, vailla huolia rahasta.

Ilokseni nimittäin huomasin selaillessani Helsingin Sanomien nettisivuja, että uutiskynnyksen on ylittänyt myös jouluinen, talkoovoimin järjestetty ilmaistapahtuma. Tapahtuma, johon on voinut osallistua perheen taloustilanteesta piittaamatta kuka vain.

Maija Aallon kirjoittamassa artikkelissa Lapsille taiottiin talkoilla jouluiloa (http://www.hs.fi/kaupunki/Lapsille+taiottiin+talkoilla+jouluiloa/a1386476638566 9.12.2013) kerrottiin Vuosaaressa reilu viikko sitten järjestetyn joulupolun koonneen paikalle arviolta vähintään 15 000–20 000 kävijää. Uutelan metsäpoluille oli järjestetty 2,5 kilometrin pituinen kynttilöiden reunustama joulupolku, jonka varrella oli muun muassa voinut askarrella, näytellä ja esimerkiksi kokeilla parkouria. Tapahtuman talkoissa olivat mukana muun muassa alueen harrastusryhmät ja yritykset, sekä tapahtuman äidiksi mainittu kahvila Kampela.

Mielestäni näin joulun alla onkin hyvä muistaa, kuinka monella eri tavalla joulumieltä ja iloa esimerkiksi lapsiperheisiin voi jakaa, ja kuinka sitä on myös tarjolla. Aina ei tarvita rahaa, vaan joskus into, talkoomieli ja aika riittävät. Pienet asiat ovat usein niitä tärkeimpiä niin lapsille kuin lapsenmielisillekin. Mieltä lämmittävästi yksi polun pienistä kulkijoista olikin todennut: "Tämä on maailman paras tapahtuma". Asia harvinaisen selvä.



Tämä on myös osaltani viimeinen blogimerkintä tässä blogissa. Muiden ryhmäläisteni kirjoituksia ilmestyy mitä varmimmin lähitulevaisuudessa, mutta voisin aivan lyhyesti tehdä pienen yhteenvedon omasta blogin kirjoitusprosessistani.

En ole ikinä aiemmin kirjoittanut minkäänlaista blogia, joten aluksi vierastin kirjoittamista aika paljon ja ehkäpä muillakin on ollut hieman samantyylisiä fiiliksiä, ja tämä näkyy blogimme alkutaipaleen hiljaiselona. Nyt kuitenkin mielestäni kirjoittaminen on alkanut tuntua hieman luontevammalta. Ajatuksena blogista koulutehtävänä on käsittääkseni ollut lähinnä se, että seuraisimme alaamme liittyvää uutisointia. Se on toki hyvä, mutta toisaalta myös mielestäni hieman turhauttavaa. Seuraan - ja uskallan väittää, etten ole opiskelijaryhmässäni vähemmistössä tässä asiassa - uutisointia muutenkin. Ja olen huomannut opintojen edetessä kiinnostuneeni seuraamaan koko ajan entistä tiiviimmin. Mielenkiintoista on kuitenkin ollut lukea muiden ajatuksia seuraamistani aiheista blogien välityksellä.

Nyt kuitenkin hiljenen blogin osalta ja toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

-MV

Tarkastelussa äidit

Äitiys tuntuu olevan jatkuvasti esillä mediassa. Itse fanitan aivan täysillä MTV:n AVA-kanavalla tänäkin syksynä pyörinyttä sarjaa Erilaiset äidit. Lisäksi huomasin ilokseni, että Erilaiset äidit -sarjan loputtua, alkoi Ylellä pyöriä Teiniäidit-sarjan toinen tuotantokausi. Tämän innoittamana olen nyt katsonut yhtä jaksoa vaille kokonaan kyseisen sarjan ensimmäisen tuotantokauden Ylen Elävästä arkistosta.

Mielestäni äitiys ja raskaus ovat elämän ihmeellisimpiä asioita, ja mahdollisesti joskus itsekin tulevana äitinä, ne kiinnostavat minua. Siksi olinkin koko syksyn ajan klo 21.00 ”silmä kovana” tv:n ääressä Erilaisia äitejä seuraamassa! Samoin jokainen Teiniäidit-jakso, jonka olen ehtinyt katsoa, on ollut tarkan silmäilyn alla. Kovasta fanittamisesta huolimatta olen kuitenkin pohtinut sarjoja myös kriittisemmästä näkökulmasta.

Erilaiset äidit kertoo nimensä mukaisesti erilaisista äideistä, heidän perheistään ja tarinoistaan. Yhden jakson aikana seurataan aina yhden äidin raskauden viimeisiä viikkoja, synnytystä ja elämää hieman synnytyksen jälkeen. Tänä syksynä pyörineellä kaudella saivat katsojat tutustua muun muassa äiteihin, joista yksi kärsi sairaalakammosta, toinen anoreksiasta, yksi odotti vauvaansa vankilassa ja yksi eli sateenkaariperheen arkea.

Jokainen jakso oli mielestäni mielenkiintoinen ja avasi paljon uusia näkökulmia äitiyttä ja perheitä kohtaan. Toisaalta jäin miettimään, mitä sarjan nimellä todella tarkoitetaan. Kuka luokitellaan erilaiseksi? Toki sarjassa esitellyt äidit erosivat toisistaan paljonkin, mutta onko heitä syytä luokitella yleisesti jotenkin erilaisiksi tai erityisiksi? Ajattelen itseäni myös tulevana lastentarhanopettajana. Tulevassa työssäni en ole ajatellut kohtaavani erilaisia äitejä. Olen ajatellut kohtaavani äitejä. Henkilökohtaisesti uskon, että jokaisella perheellä on omat vaikeutensa ja äideillä heikot kohtansa, mutta jokainen äiti on kuitenkin äiti. Jokaiseen äitiin, isään, perheeseen ja lapseen tulee mielestäni joka tapauksessa suhtautua yksilöllisyys huomioiden.

Dokumenttityylisen Teiniäidit-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella seurattiin neljän alaikäisenä äidiksi tulleen naisen elämää vuoden ajan kahdeksan jakson verran. Heidän kohdallaan ei niinkään kuvattu raskautta, vaan arkea pienen vauvan ja lapsen kanssa. Mielestäni ainakin kyseisen sarjan ensimmäinen tuotantokausi oli hyvä nuorten äitien puolustuspuhe. Toki sarjassa kävi ilmi arjen haasteita, joita äideillä tuli vastaan varmasti osin nuoren ikänsä vuoksi. Hienoa mielestäni on kuitenkin se, kuinka sarjassa näkyy ”teiniäitien” rakkaus lapsiaan kohtaan. Usein olen huomannut, että teiniäitejä paheksutaan. Toivon, että sarja avaisi paheksujienkin silmiä: ovathan äidit nuoria ja se tuottaa välillä hankaluuksia, mutta silti heistä välittyy rakkaus ja huolenpito lapsiaan kohtaan ja kaikesta huolimatta he pärjäävät. Paheksunnan sijaan he varmasti kaipaavat paljon tukea ja apua – mutta niinhän kaipaa kuka tahansa meistä uudessa tilanteessa.

Molemmissa sarjoissa on nimestään huolimatta mielestäni erityisen iso plussa se, että niissä myös isien rooli on huomioitu. Usein lapsia ja perheitä koskevassa keskustelussa isät tuntuvat jäävän taka-alalle. Onneksi pikkuhiljaa myös heidän roolinsa alkavat näkyä yhä enemmän mediassa ja keskusteluissa.

Joka tapauksessa molemmissa sarjoissa esitellään hyvin eri lähtökohdista tulevia perheitä. Tämä saa ainakin minut miettimään, kuinka erilaisia ihmisiä tähän maailmaan mahtuu, ja kuinka paljon heitä tulen tulevassa ammatissani kohtaamaan. Toivon vain, että muistan kohdata heidät tasavertaisina yksilöinä ja tarvittaessa osaan antaa heille juuri sellaista tukea, mitä he erityisesti tarvitsevat.

Erilaiset äidit sarjan viimeisimmän tuotantokauden jaksoja on vielä jonkin verran katsottavissa MTV:n Katsomossa, osoitteessa http://www.mtvkatsomo.fi/?treeId=33011085.

Teiniäitien ensimmäinen tuotantokausi löytyy Ylen Elävästä arkistosta http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/teiniaidit_95609.html#media=95614 ja toinen tuotantokausi ainakin toistaiseksi Yle Areenasta, osoitteesta http://areena.yle.fi/tv/teiniaidit. Toivottavasti ehdin itsekin pian katsomaan! Toisen tuotantokauden viimeisiä jaksoja voi katsoa myös Yle tv 2 -kanavalta ainakin maanantaisin klo 19.30.

Sarjoilla on myös omat nettisivunsa:

http://www.avatv.fi/erilaisetaidit/

http://yle.fi/ohjelmat/kortit/teiniaidit/

-MV

Vesiselvät vanhemmat vs lasillinen viiniä

Osuvasti näin parhaimpana pikkujouluaikana löysin Ylen uutisosiosta 30.11.2013 Katariina Luoman kirjoittaman tekstin; Siirrätkö humalahakuisen juomakulttuurin huomaamatta lapsillesi? Tekstissä otetaan kantaa, onko ok juoda lasten nähden, vai pitäisikö lasten paikallaollessa olla vesiselvänä, ja kieltäytyä lasillisesta terästettyä glögiä. 

Mannerheimin lastensuojeluliiton hyvinvointi- ja terveystyön päällikko Seppo Soine-Rajanummi tuo kommentoinnissaan esille, että lasten ollessa illanvietoissa mukana, olisi hyvä kieltäytyä alkoholijuomista kokonaan. Tekstissä tulee vahvasti esille lapsen henkisen puolen suojelemisen tärkeys - vaikka lasta ei fyysisesti sattuisikaan aikuisen ollessa humalassa, voi lapsi pitää tilannetta pelottavana tai ahdistavana.

Lapsuudenkodissani nautittiin viinilasillinen ruoan kanssa, tai kylmä kalja saunan jälkeen. En kokenut, tai näin jälkikäteen mietittynäkään koe, sitä mitenkään oudoksi tai ikäväksi. Mielestäni se, että lapset ovat paikalla ei ole mikään este alkoholin kohtuulliselle juomiselle. On ehkä hyväkin, että lapset näkevät normaalia, hyvästä juomasta nautiskelua - Suomessa kun hallitsevana mallina on "jos juodaan niin sitten juodaan kunnolla"-asenne.

Totta kai on hyvä, jos vanhemmat eivät lastensa seurassa alkoholia käytä, mutta mielestäni se ei myöskään saa olla mikään tabu perheessä. Koska faktahan on, että kaikki kielletty kiehtoo.

Myös tutkimusprofessori Marja Holmila ottaa kantaa aiheeseen Ylen tekstissä. Hän on huolissaan humalahakuisen juomakulttuurin siirtymisestä sukupolvelta toiselle mallioppimisen kautta. Hän pelkää, että lapsi oppii jo pienenä, että humalaisen ihmisen outo käytös on hyväksyttävä, ja jopa kiva, juttu. Itse en kuitenkaan usko, että ainakaan alkoholia liialta käyttäneessä perheessä kasvanut lapsi pitäisi alkoholia kivana juttuna, päinvastoin. 

On tietenkin huomioitava, että tämäkin on kulttuurinen seikka, ja esimerkiksi Ranskassa lapsi saa olla mukana illanvietoissa, maistella viiniä, ja nauttia siitä hyvän ruoan kanssa. Mielestäni tämä tapa saisi siirtyä Suomeenkin - ehkä näin pääsisimme eroon änkyräkänneistä, ja voisimme siirtyä kohti edes hieman sivistyneempää alkoholikäyttäytymistä. Ehkä lapsikin silloin yhdistäisi alkoholin mukavaan, järkevään illanviettoon eikä vanhempaan, joka nukkuu vessanlattialla kostean illan päätteeksi.

Ja kuten Holmilakin tekstin lopussa kaikkia alkoholia lasten seurassa vältteleviä rauhoittelee, on yksi viinilasillinen ruoan kanssa ihan okei - se ei tee lapselle pahaa, mutta saa mahdollisesti ruoan maistumaan entistäkin paremmalta.

-ML

Linkki Ylen sivuille ja alkuperäiseen tekstiin  http://yle.fi/uutiset/siirratko_humalahakuisen_juomakulttuurin_huomaamatta_lapsillesi/6954561

Tuhkalapsia tahtomattaan

Odottavien äitien tupakanpoltto on ollut jatkuvasti esillä mediassa viime aikoina - niin Yle Uutiset, Iltalehti kuin Radiokanava NRJ:kin ovat esittäneet oman kantansa asiaa koskien. Mielestäni vaikuttavin kannanotto on kuitenkin tämä Youtuben #Babylove-video. Tämä tuhkalapsista kertova video ottaa kantaa ja vaikuttaa. Se pistää miettimään. Tuhkalapset-kampanja haluaakin haastaa raskaana olevat naiset pohtimaan omia uskomuksiaan ja asenteitaan tupakanpolttoa kohtaan, se haluaa rohkaista lopettamaan.

http://www.tuhkalapset.fi/ on kampanjan kotisivu. Siellä on useita vaikuttavia kuvia, joista yhdessä on tuhkakupissa nukkuva lapsi - kuvassa lukee, että joskus äiti voi olla lapsensa pahin vihollinen.

Tunne vauvasi tuoksu - tupakointi heikentää äidin hajuaistia.

Tuhkalapset-sivusto muistuttaa, että äiti ei saa päättää vauvan puolesta. Jos äiti tupakoi, niin vauvakin tupakoi.

Suomessa noin 15% odottavista äideistä polttaa tupakkaa. Mielestäni se on 15% liikaa. Teiniäitien kohdalla tämä luku on huimat 50 prosenttia. Tätä ilmiötä on vaikeata ymmärtää. Muissa Pohjoismaissa luku on kuitenkin laskenut viimeisimpien vuosien aikana, miksi se siis Suomessa pysyy tiukasti 15 prosentissa. En usko, että täällä Suomessa oltaisiin sen tietämättömämpiä kuin muuallakaan. Päinvastoin.

Tuhkalapset-kampanja on hyvä keino taistella raskaanaolevien naisten tupakanpolttoa vastaan. Sivustolla jokainen voi kannustaa raskaanaolevia äitejä lopettamaan. Anonyymillä viestillä voi auttaa enemmän kuin ikinä uskoisi - ja jos sillä saa yhdenkin odottavan äidin luopumaan tupakasta, on sekin jo pieni voitto. Nimittäin kuten sivustollakin sanotaan - yksikin tuhkalapsi on liikaa.

-ML

Lasten lisääntyvä psyykenlääkkeiden käyttö

Katsoin tämän viikon keskiviikkona (27.11.2013) MTV:n tutkivan journalismin ohjelmaa 45 minuuttia. Siinä nostettiin esille asia, jota osittain olen itsekin pohtinut. Yhtenä aiheena oli lasten psyykenlääkkeiden lisääntynyt käyttö. Ohjelmassa pohdittiin, määrätäänkö voimakkaita lääkkeitä, esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön (ADHD) turhankin helposti lapsille. Yhdeksi syyksi tähän epäiltiin lääkefirmojen ja hoitosuositusasiantuntijoiden sekä lääkäreiden taloudellisten voittojen tavoittelua. Ohjelmassa haastateltiin myös perhettä, jossa osalle lapsista näitä huumausaineeksikin luokiteltuja lääkkeitä on määrätty. Ohjelma antoi paljon pohdittavaa.

Olen itsekin huomannut, että yhä useammin törmää perheisiin, joissa ADHD-lääkitys on arkista puuhaa. Oikeanlaisesta lääkityksestä on myös koettu olevan paljon hyötyä. Tapaamani häiriöstä kärsivät lapset ovat vaikuttaneet siltä, että lääkitys on heille todella tärkeä onnellisen elämän edellytys. On siis toki hyvä, että helpotusta näiden lasten ja perheiden elämään on saatavilla.

Ohjelma sai kuitenkin pohtimaan, määrätäänkö lääkkeitä turhan heppoisin perustein. Onhan muistettava, että lääkkeillä on myös aina haittavaikutuksensa. On mielestäni pohdittava, mihin lääkkeiden lisääntyvä käyttö johtaa? Kuinka lääkkeet vaikuttavat lasten kehitykseen? Entä heikkeneekö lääkkeiden teho, ja kuinka suuria annoksia lopulta joudutaan lapsille määräämään? Vai pysyykö tilanne hallinnassa?

En ole, eikä minusta tule, lääketieteen asiantuntijaa, joten en lopulta osaa ottaa pätevästi kantaa asiaan. Olen kuitenkin tuleva sosiaalialan ammattilainen ja mahdollisesti myös lastentarhanopettaja, joten varmaa on se, että esimerkiksi ADHD-lapsia, -perheitä ja heidän lääkkeitään tulen työssäni kohtaamaan. Se, kuinka tämä tulee työhöni ja lasten ja perheiden elämään vaikuttamaan, jää nähtäväksi.

Ohjelman voi kokonaisuudessaankin katsoa MTV:n Katsomosta ja klipin, Lääkehoitojen taustat halutaan läpivalaista, voi katsoa alla olevasta linkistä.

http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=269729&itemId=68779
 

Pohdintarikasta viikonloppua!

-MV

Hei!

Olemme seitsemän sosionomin opiskelijaryhmä Diakonia-ammattikorkeakoulusta ja tässä blogissa seuraamme lapsiin ja perheisiin liittyvien ilmiöiden esiintymistä mediassa.