Ylikallio ihmettelee tilastoja joiden mukaan suurin osa huostaanotetuista on murrosikäisiä eikä nuorempia. Hänen mielestään ongelmiin ei puututa tarpeeksi varhain. Kirjoituksensa hän aloittaa kertomalla esimerkiksi 2-vuotiaasta lapsesta joka löydettiin pahoinpideltynä makaamassa viltillä ulkoilmassa joulukuussa Masalasta. Ylikallio kertoo psykiatri Sinkkosen kirjasta joissa mainitaan selviä tapauksia lasten pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöistä joihin ammattilaisten olisi pitänyt puuttua, mutta he eivät ole sitä tehneet. Kärsivän läheisillä ja tuntemattomillakin tuntuu olevan iso kynnys puuttua lapsen kärsimykseen. Ongelmia vähätellään tai katsotaan vain sormien läpi. Ylikallio kertoo, että lastensuojelua pelätään ja media luo kuvan jonka mukaan
"- sosiaalihuolto vie lapsen suoraan äitinsä rinnoilta huonon pyykinpesu- tai ruoanlaittotaidon vuoksi." tämän ollessa liioittelua.
Mistä johtuu ettei ongelmiin puututa aikaisessa vaiheessa vaan vasta varsinaisessa kriisitilanteessa? Julkisilla paikoillakin voi havaita lasten laiminlyöntiä tai pahoinpitelyä. Tottelematonta lasta saatetaan tirvaista kunnolla ympäröivien ihmisten vain kävellessä ohi tai he korkeintaan paheksuvat tapahtunutta mielessään. Ihmiset tuntuvat ajattelevan ettei asia kuulu heille. Tilanteen todistavalla henkilöllä olisi mahdollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, mutta harva siihen ryhtyy. Jos tulee epäily lapsen kaltoinkohtelusta tulisi samantien toimia. Vaikka joissain tilanteissa ilmoitus ei johtaisikaan lastensuojelun toimenpiteisiin, ei se ole turha. Parempi pelata näissä asioissa varman päälle. Turhia ilmoituksia ei juuri ole ellei niitä tee loukatakseen tai kiusaksi toiselle.
Teini-iässä huostaanotetut lapset ovat usein saaneet jo kärsiä monia vuosia tilanteestaan. Tilanne on usein edennyt jo niin pitkälle, että vahinkoja on erittäin vaikea korjata jos se on mahdollista. Aikaiset oireilun merkit tulisi huomioida samantien ja ryhtyä toimiin. Usein läheiset ihmiset jotka tietävät lasten voivan huonosti eivät uskalla tai kehtaa tehdä ilmoitusta esimerkiksi ystävänsä lapsista. He saattavat pelätä välien katkeavan ja jättävät usein ilmoituksen tekemättä vaikka olisivatkin sellaisen halunneen tehdä.
Voiko ammattilainen selkeästi kaltoinkohdellun lapsen kohdatessaan- anteeksi, sivuuttaessaan kutsua itseään enää ammattilaiseksi?
----------
Tämä oli ensimmäinen blogitekstini. Minun oli vaikea lähteä rakentamaan kirjoitustani, koska en ole koskaan ennen kirjoitellut blogeja. Blogien kirjoittaminen tuntuu hieman haastavalta, mutta odotan kehittyväni kirjoittajana.
- IR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti